Category Archives: Uncategorized

Eroon varkaista – näin suojaat veneesi voroilta

Suomessa raportoidaan vuosittain lukuisia veneisiin tai veneiden osiin kohdistuvia varkaustapauksia ja suurta osaa näistä ei valitettavasti saada koskaan ratkottua, sillä varkaat osaavat nykyaikana olla hyvinkin huomaamattomia. Suuri osa varkauksista tapahtuu esimerkiksi kesämökeillä, joissa ne saatetaan pahimmassa tapauksessa huomata vasta seuraavana vuonna, kun mökille seuraavan kerran tullaan. Tällöin varkauden tarkka aika jää pimentoon, mikä vaikeuttaa entisestään rikoksen selvittämistä. Nykyaikana tavaraa myös kaupitellaan paljon netissä ja kauppoja voidaan hoitaa nopeasti ympäri Suomen, mikä tarkoittaa myös sitä, että usein siinä kohtaa kun veneen tai veneen osien omistaja huomaa vahingon tapahtuneen on jo auttamattomasti liian myöhäistä ja tavara on jo vaihtanut omistajaa.

Onko tältä mielipahalta sitten mahdollista suojautua mitenkään? Vaikka nykyaikana riski joutua venevarkaan uhriksi on kaikkien aikojen suurimmillaan, ei varkauksilta suojautuminen onneksi ole ollenkaan mahdottomuus. Tässä artikkelissa annamme pari vinkkiä siihen, kuinka sinäkin voit suojata veneesi ja veneen osasi varkaiden pitkiltä kynsiltä. Usko pois, sen ei edes tarvitse olla kallista eikä hankalaa! 

Suojaudu varkaudelta edullisesti – vinkit veneen suojaamiseen varkailta

Etenkin jos veneesi on säilössä kesämökillä tai muussa paikassa jossa et käy päivittäin, on riski veneeseen tai sen osiin kohdistuviin varkauksiin huomattavan kohonnut. Tällöin kannattaa investoida joko hälytysjärjestelmään tai vaihtoehtoisesti edullisempiin ratkaisuihin, kuten wifi-yhteydellä toimiviin turvakameroihin tai jopa tekokameroihin, jotka voivat olla tarpeeksi suuri pelotin pitämään varkaat loitolla. Muista laittaa maininta videovalvonnasta veneen säilytyspaikan läheisyyteen, jotta saat pelotettua varkaat pois heti kättelyssä. Myös esimerkiksi liiketunnistin on hyvä lisä tähän pakettiin, sillä konkreettinen valomerkki toimii hyvänä säikäyttäjänä heille, jotka ovat omine lupineen liikenteessä. 

Veneilyn ei tarvitse olla kallis harrastus – näin veneilet budjetilla!

Veneily kuuluu Suomen kesään yhtä tiiviisti kuin yöttömät yöt, juhannuksen vietto, mökkilomat ja festarit. Monelle veneily on rakas harrastus, ja sen merkitys korostuu Suomessa entisestään – se nimittäin on suomalaisille varsin harvinaista herkkua, jota pääsee harjoittamaan vain ani harvoin, onhan Suomessa veneilylle suotuisat kelit vain pari kuukautta vuodessa. Rohkenemme kuitenkin väittää, että veneilyllä olisi kapasiteettia suurempaankin aluevaltaukseen Suomessa kuin mihin se tällä hetkellä yltää. Uskomme, että huomattavasti useampikin suomalainen voisi löytää kipinän veneilyyn jos mahdollisuus siihen tulisi. Tästä pääsemmekin pienen aasinsillan kautta asian ytimeen ja mahdolliseen ongelmakohtaan – moni kokee virheellisesti, että veneilyharrastuksen Rahoitu ei heidän tulotasollaan onnistu. Tämä ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta, sillä todellisuudessa veneilyn ei tarvitse olla ollenkaan kallista!

Veneily pienellä budjetilla – onnistuuko se?

Onnistuuko veneily pienellä budjetilla? Tämä kysymys lienee jokaisen veneilystä haaveilevan huulilla jossain vaiheessa harrastuksen aloittamista ja se onkin yksi useimmiten kysytyistä kysymyksistä vannoutuneille harrastajille. Tästä voidaan hyvin päätellä se, että varsin monella on virheellinen käsitys siitä, mitkä veneilyn todelliset kustannukset ovatkaan. Veneily kotimaassa tulee nimittäin huomattavasti edullisemmaksi, kuin vaikkapa koko perheen matkat ulkomaille kauas etelään. 

Jos haluat veneillä budjetilla, on selvää, ettei kannata heti ensimmäisenä lähteä paattiostoksille ostamaan omaa luksusvenettä. Sen sijaan kannattaa ottaa selvää paikallisista venevuokraamoista tai yhteisomistuksesta. Kun maksat vain käyttökertojen mukaan, tulee veneilystä todennäköisesti edullisempaa kuin oman veneen hankinta ja ylläpito. Toinen hyvä vinkki on harrastaa veneilyä porukalla – mitä enemmän väkeä, sen useamman hengen kesken voitte jakaa kustannukset ja täten maksettava summaa pienenee moninkertaisesti siihen nähden, että veneilisit yksin. Ja tämän lisäksi voidaan sivuseikkana mainita sekin, että mitä enemmän väkeä, sen parempi meininki!