Haaveissa veneretki ulkomailla? Näin valmistaudut


Ulkomaan matkat kuuluvat monen suomalaisen vuosittaisiin suunnitelmiin. Varsin usein nämä matkat kuitenkin hoidetaan lentokoneella, mikä on paitsi kallis tapa matkustaa, myös varsin epäympäristöystävällinen sellainen. Siksi yhä useampi onkin kiinnostunut ottamaan selvää siitä, voisiko mahdollisesti lähteä matkalle ulkomaille omalla veneellään. Vaikka ajatus saattaa kuulostaa pelottavalta, ei se ole ollenkaan mahdoton.
Jos haluat lähteä ensi kertaa ulkomaille veneelläsi, ei välttämättä kannata heti suunnitella retkeä Karibialle tai Aasiaan (älä huoli, näidenkin aika tulee myöhemmin!). Sen sijaan kannattaa harkita lähialueen kohteita, kuten vaikkapa Viroa, Ruotsia tai Ahvenanmaata. Usko pois, jo näihin saakka pääseminen tuntuu varsinaiselta voitolta.

Näin valmistaudut pitkälle venereissulla
Olit sitten lähdössä Ruotsiin tai Karibialle, veneessä tulee todennäköisesti vietettyä useampiakin öitä, joskus jopa viikkoja. On siis luonnollista, ettei tällaiselle matkalle ole mahdollista lähteä ihan yllättäen mitään valmistelematta. Mitä kaikkea sitten olisi hyvä ottaa huomioon silloin, kun ollaan lähdössä venereissulle ulkomaille?
Ensimmäinen selville otettava asia on tietenkin turvallinen reitti ja mahdollisimman turvallinen säätila siinä määrin kun sen selvittäminen on mahdollista. Ennen lähtöä on tietenkin myös selvitettävä ja tarvittaessa päivitettävä ajanmukaisemmaksi veneen turvavarustelu. Ota selvää myös matkan varrella olevista satamista ja rantautumispaikoista sekä jätevesien tyhjennyspaikoista.

Tämän lisäksi on muistettava pitää huolta omasta riittävästä vedensaannista ja ravitsemuksesta. Muista ottaa matkaan mukaan tarpeeksi pullovettä, sillä keskellä valtamerta juomakelpoista vettä ei ole noin vain saatavilla. Panosta hyvin säilyviin ruokiin, kuten säilykkeisiin ja suolattuihin ja kuivattuihin tuotteisiin, jotka kestävät hyvinä pitkään.