Korona ja yllättävä venebuumi

Korona on vaikuttanut aivan joka ikisen elämään ainakin jollakin tavalla. Lienee tässä vaiheessa pandemiaa aika turvallista sanoa, että kukaan ei ole ollut turvassa pandemian vaikutuksilta niin, ettei se olisi vaikuttanut heidän elämäänsä ainakin välillisesti. Tässä vaiheessa lähes tulkoon jokainen ainakin tuntee jonkun, joka on sairastanut koronan tai ehkäpä on sairastanut sen jopa itse. Jos sairauksilta on välttynyt, niin todennäköisesti ainakin etätyöt, etäkoulut, karanteenit ja maskit ovat tulleet tutuiksi. Kädet ovat kuivat käsidesistä ja kaduilla ei enää kehtaa yskiä, vaikka se olisikin vain flunssaa. Niin, tällaiset asiat yhdistävät paitsi meitä kaikkia suomalaisia, myös ihan koko maailmaa. Mutta yksi yllättävä vaikutus on tullut monelle aivan puskista ja yllättänyt pahimmatkin epäilijät. Ai että mikä? No, pysy kuulolla, niin kohta me kerromme! 

Korona aiheutti ennennäkemättömän venebuumin – asiantuntijatkin yllättyivät

Veneily on Suomessa pitkälti kausiharrastus vaihtelevien ilmojen takia. Kuitenkin sen suosio on tähän saakka pysynyt melko tasaisena, kunnes tässä nähtiin selkeä muutos. Kun pandemia nimittäin iski Suomeen, koki veneiden kysyntäkäyrä hurjan nousun. Kun yhä useampi joutui eristyksiin yksin kotiinsa, alkoi tapahtua. Ilmeisesti yksinäisyys saa suomalaisissa aikaan halua suunnata vesille, sillä pandemian aikana jopa kokemattomat veneilijät ovat alkaneet kiinnostumaan oman veneen hankinnasta ja uuden harrastuksen aloittamisesta.

Tämä yllättävä venebuumi on ollut pandemian mukanaan tuoma sivutuote, joka ei ole ollenkaan hassumpi. Suomen venepiireihin nimittäin mahtuisi vieläkin enemmän aktiivisia harrastajia, jotka toiminnallaan myös pitävät huolen siitä, että saamme Suomessa jatkossakin nauttia turvallisista vesistä. On ollut ilo huomata, kuin moni uusi harrastaja on löytänyt veneilemisen riemun. Venebuumi on ollut niin suuri, että se on yllättänyt täysin jopa asiantuntijat. Kauppa käy nimittäin nyt niin kuumana, ettei tavaraa enää edes riitä ihan kaikille halukkaille!